Djangomayn, suomiträpin Messias – osa II

Tupakkatauosta virkistynyt muusikko istahtaa sohvalle ja vilkaisee puhelintaan.

– ”Jatketaan!”

Uuden sinkkunsa eilen julkaissut 21-vuotias räppäri Djangomayn on silminnähden mielettömän innoissaan tulevista projekteistaan. Hän virnistää salamyhkäisesti.

– ”Vaikka mitä on luvas!”

Lähitulevaisuudessa miehen ääntä tullaan kuulemaan Julma H:n ja Pajafellan kaltaisten riimittelijöiden seurassa. ’Pre Paid’ -nimeä kantava esikoisalbumi on myöskin tekeillä. Mutta juurikin soolokappaleet ovat keränneet jo verrattain laajan ryhmittymän nuoria ja myös varttuneempia uskollisia faneja hänen ympärilleen. Näistä tuorein tuotos on musiikkivideon kera, maanantaina julkaistu ’Kuplivaa’-single.

– ”Kauan aikaa sit tehty bängeri, jota oon säästelly. Se on ollu tärkee projekti ja oon tyytyväinen lopputuloksee, kaikki vaa osu kohalleen! Biisi käsittelee osittain yskänlääkkeen väärinkäyttöä alkoholin kautta. Oon henkilökohtasesti sitä mieltä et saattaa olla jopa paras biisi, mitä ollaan ikinä tehty Jay Kovan kanssa!”

dsc_4180-72dpi

Nouseva artisti välttyy harvoin kovalta ja suorasukaiselta kritiikiltä. Djangoa on kritisoitu useimmiten röyhkeän näyttävästä jenkkiräppiplagioinnista, lukuisten suomiräppäreiden lainien varastamisesta, autotunen käytöstä sekä suorastaan tavattoman huonona roolimallina näyttäytymisestä. Hän läväyttääkin kriitikoille terveiset samalla kaliiberilla:

– ”En oo varastanu mitään. Future muutti viiden tähden hotellin träphouseksi, kun mä taas neljän. Vaikutteita on pakko olla. Suomen pop on ottanut vaikutteita jenkki-popista jo 60-luvulta lähtien, jopa ihan suorii käännöksii on olemassa. Autotunee aloin käyttää ihan huumorilla aluks, mut se kehitty sit osaksi mun omintakeista flowta, koska se kuulostaa hyvältä.. ja siitä roolimallina olemisesta.. lowkey esimerkki et pysykää koulus!”

Djangomayn on joutunut kieltäytymään jo useista yhteistyösopimuksista. Siihen on parempi kuin hyvä syy.

– ”Kaikkii juttuihi ei vaa yksinkertasesti ehdi mukaa vaikka haluiski. Haluun kasvaa vielä artistina ihan imagonkin suhteen ja kasvattaa kuulijakuntaa etenki soolo-projektien kautta.”

Jalat ovat selvästikin visusti maassa julkisuuden ja tähteyden houkutuksista huolimatta.

– ”Nöyryydel pääsee pitkälle. Se on mun menestyksen salaisuus.”

dsc_4188-72dpi

Ensikatsomalla ja vielä toisellakin voisi helposti luulla, että hän elää ja hengittää vain ja ainoastaan räppiä, mutta näin ei ole. Ulkoisen habituksen alta paljastuu aivan jotain muuta.

– ”Punk kiinnostaa isosti. Jos en duunais träppii nii olisin jossain grunge tai indie-rock – bändis! Mun suurimpii vaikutteit ja idoleita on tietenki A$AP Rocky ja kotimaisist Eevil Stöö, DJ Kridlokk ja Huge L. Edesmenneen Kurt Cobaininkaa olis ollu ehkä siisteintä tehä yhteistyötä!”

Suomiräppi vaikuttaisi voivan paremmin kuin koskaan, mutta silti vanhat konkarit väittävät, että se on menossa vain huonompaan suuntaan. He syyttävät niinsanottuja new-wave – tekijöitä skenen pilaamisesta. Djangomayn kuuluu ehdottomasti uusiin tekijöihin. Hänellä on selvä näkemys genren tilasta:

– ”Tää kaikki on muuttumassa hyvää vauhtia. Huono puoli on se, et suurin osa uudesta musasta on tosi ykstoikkoista. Mainstream on yhtä samaa. Moni ei uskalla lähtee kikkailee esimerkiks flown kaa. Pyrin ite luomaan aina jotain täysin uutta ja ennennäkemätöntä. Jonkun on pakko tehä se. Kunnioitan kaikkii vanhoi tekijöitä siinä missä uusiaki.”

Lue jutun ensimmäinen osa tästä: http://kaupunkikanava.fi/djangomayn-suomitrapin-messias-osa-i/

’Kuplivaa’-video YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=WOWY03JC6Fk

Djangomayn, suomiträpin Messias – osa I

On mateleva aamupäivä Sörnäisissä. Aurinko yrittää vielä helliä loppukesän vähäisellä lämmöllään, mutta raastavan kylmä tuuli puhaltaa jo. Syksy on saapunut. Sen huomaa ihmisistä. Sen tuoksun voi haistaa ilmassa.

 

Nuori, mutta varttuneen oloinen pitkähiuksinen herrasmies istuu puutarhatuolilla asuntonsa parvekkeella ja nauttii tupakasta. Flunssan ja pitkäksi venyneen studio-session aiheuttaman väsymyksen näkee helposti kasvoilta. Ei voi myöskään olla huomaamatta onnellista hymyä ja päättäväistä, motivaatiota uhkuvaa katsetta taivaalle. Helsinkiläinen, romanitaustainen räppäri, dj ja muotiguru Djangomayn alias Django on ponnistanut lähes täydestä tuntemattomuudesta kovalla metelillä reilun vuoden sisällä suuren ja moninaisen yleisön suosioon. Löytöretki, tutkimusmatka, ristiretki ja mutkikas soratie tähän pisteeseen on ollut aivan kaikkea muuta kuin helppo tai tavallinen.

 

– ”Mun musahommat alko koulukodista 14-vuotiaana. Oma ohjaajani oli basisti, joka pisti merkille mun valtavan intohimon musiikkia kohtaan ja alkoi opettaa mua soittaa skebaa. Hyvin pian sainki koulukodin studiolle avaimet ja aloin skriivaa riimei. Tutustuin eri instrumentteihin ja musanteko-ohjelmiin, valitsin omani ja aloin luomaan omaa musaa.”

 

Jo kauan ennenkuin Djangolla oli pienintäkään aavistustakaan Yhdysvaltain etelärannikon trap-tyylisuuntauksesta ja sen innoittamasta populaari-ilmiöstä, hän oli äärimmäisen kiinnostunut Suomen dj-kulttuurista. Hän hakeutui nopeasti ystäviensä kautta Helsingin hiljalleen kasvavaan nuoriso-bileskeneen.

 

django-72dpi

 

– ”Ekaks toimin hype manin eri bileissä ja tutustuin muutamiin deejiisiin. Siitä ne mun dj-hommatki sit otti tulta aika pian jo alleen koval treenil. Räppihommat oli vasta ihan alussa siinä kohtaa. Reilut 5 vuotta on nyt tullu pyöriteltyy levyi.”

 

Suurempi panostus nimenomaan räppäämiseen hänellä lähti siitä, että melko harva uskoi hänen kykyihinsä. Jatkuva epäily ruokki halua näyttää arvostelijoille.

 

– ”Menestyvil räppäreil on paljon rahaa. Halusin auttaa mutsii rahallisesti. Se on kans osasyy mun valinnoille.”

 

Kuluva vuosi on hänen osaltaan kulkenut pitkälti tähän mennessä studiolla, omilla keikoilla, festarikiertueella muun muassa Mikael Gabrielin kanssa, dj-keikoilla ympäri Suomea, bileitä järjestäessä, muotinäytöksissä ja musiikkivideoiden kuvauksissa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Miehellä näyttäisi olevan ainakin sata rautaa tulessa samanaikaisesti. Ainakaan tekemisen puutetta hänellä ei tunnu olevan. Usein aamuyön tunneille kestävät maratonimaiset äänityssessiot Djangon luottotuottajan, Jay Kovan studiolla ovat muodostuneet osaksi träp-tähden arkea. Biisienteko prosessina on melko yksinkertainen.

 

– ”Avaan kaljan. Lähdemme yhdessä audiovisuaalisesti toteuttamaan seuraavaa biisiä. Toinen askel on se, et kirjoitetaan riimipari kerrallaa, nauhoitetaan ja etsitään samalla sopivaa melodiaa biitille. Kolmantena tulee efektien miksaaminen ja huudahduksien kautta hokemien eli ad-libbien lisääminen vokaaleihin.”

 

Hänelle on tärkeää, että biisi toteutetaan mahdollisimman tehokkaasti, aikaa hukkaamatta. Materiaalin syntyvyyden tulee ennen kaikkea olla jatkumo. Helpointa Djangolle on räppääminen. Vaikeinta taas kirjoittaminen, ajoittain tosin.